
Elämässä ei pääse tylsistymään kun kokeilee välillä jotain uutta =D
Tässä taannoin Koiraviikon aikana kävin kokeilemassa koirakahvilan pitoa.
Loistavat puitteet tähän tarjosi paikallinen lemmikkieläinliike, jossa vietettiin koiraviikkoa ja johon lemmikit ovat aina tervetulleita =)
Ajatuksena oli tarjota kahvilapalveluita niin lemmikeille kuin heidän omistajillekin.
Omistajille kahvia ja makeaa ja suolaista purtavaa ja koirille itse tehtyjä keksejä.
Oli mukavat pari päivää ja vilskettä riitti.

Koirat saivat maistellä itse tehtyjä keksejä.
Ohje löytyi sattumalta vähän aikaisemmin eräästä lehdestä ja otin sen jo silloin talteen jonkin intuition saattelemana.
Alkuperäinen ohje on Ingeborg Pilsin kirjasta Kokkaa koiralle (Helsingin kirjatukku 2011).
Viereisessä kuvassa keksit odottavat uuniin pääsyä.
Tein keksit tavallisella nallen mallisella piparimuotilla.

370 g täysjyvävehnäjauhoja (käytin spelt-jauhoja)
1 dl rasvatonta maitoa (käytin vettä)
1 kananmuna
1 soseutettu banaani
1 rkl vaaleaa siirappia
Vaivaa kaikki ainekset taikinaksi ja kauli se noin sentin paksuiseksi.
Leikkaa taikinasta esimerkiksi pieniä neliöitä. (tai ota piparimuotilla)
Asettele keksit pellille leivinpaperin päälle.
Paista keksejä 150-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Yhdestä annoksesta tuli n. 40-50 nallea.
Tapani mukaan menin heti muuntelemaan ohjetta sen mukaan mitä aineita kaapista löytyi =)
Keksit säilyvät viikkoja huoneenlämmössä, mutta voit myös pakastaa ne ja ottaa tarpeen mukaan sulamaan.